Itsemurhakuolleisuus on Suomessa puolittunut viimeisten 30 vuoden aikana. Miehet tekevät yhä suurimman osan itsemurhista, ruotsinkieliset harvemmin kuin suomenkieliset. Ajatuspaja Magman uudesta selvityksestä käy kuitenkin ilmi, että ero kieliryhmien välillä on kaventunut.
– Tilastot osoittavat, että torjuvat toimenpiteet auttavat. Mutta paljon on vielä tehtävää, eikä vähiten ruotsiksi, toteaa Johanna Cresswell-Smith Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Cresswell-Smith on tarkastellut yhdessä Tina Kärkisen kanssa Suomen itsemurhakuolleisuutta ensimmäistä kertaa ruotsinkielisen väestön näkökulmasta. Heidän mukaansa teemaan liittyy yhä tabuja, vaikka psyykkinen pahoinvointi ei ole ruotsinkielisessä Suomessa erityisen epätavallista.
– Kysymystä tulee lähestyä yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Psyykkisessä pahoinvoinnissa ei ole kyse vain hoidosta, vaan se koskee meitä kaikkia. Siihen voidaan vaikuttaa kouluissa, työpaikoilla ja harrastuksissa ottamalla vaikeat asiat puheeksi ja ryhtymällä vastatoimiin.
Kolmannella sektorilla on tärkeä rooli sekä palvelujen tuottajana että arkipäivän tukipilarina. Ruotsinkieliset keskustelu- ja tukipalvelut tulisi saattaa yhtä kattaviksi kuin suomeksikin. Se edellyttää pysyvämpää rahoitusta sekä yhteistyötä eri järjestöjen välillä. Erityisesti matalan kynnyksen toiminta ja lyhytterapia on turvattava myös ruotsiksi.
– Koronapandemia on psyykkisen terveyden sekä tuki- ja hoitojärjestelmiemme stressitesti, tekijät kiteyttävät. Samanaikaisesti on tärkeää muistaa ennaltaehkäisevä työ.
Raporttiin sisältyy myös psyykkisistä ongelmista kärsineiden ja itsemurhaa yrittäneiden omakohtaisia kokemuksia. Kaikki korostavat kunnioittavan ja inhimillisen kohtaamisen merkitystä. Selvitys päättyy yhteentoista suositukseen sekä asiantuntijakommentaareihin, joita ovat antaneet HUSin toimialajohtaja Jesper Ekelund, Porvoon sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen sekä Suomen Mielenterveys ry:n kehitysjohtaja Kristian Wahlbeck.
