Suomen ruotsinkielisestä väestöstä noin kaksi kolmasosaa ellei kolme neljäsosaa on äänestänyt vakaasti RKP:tä läpi puolueen historian. Tähän ei ole tullut olennaista muutosta, vaikka liikkuva äänestäminen on lisääntynyt 2000-luvulla.
Kun RKP meni mukaan Petteri Orpon oikeistokonservatiiviseen hallitukseen, sen entiset punavihreät kumppanit ilmoittautuivat vaihtoehdoksi kaksikielisen Suomen puolustajina. Erityisiä satsauksia ruotsinkieliseen toimintaan ei kuitenkaan ole nähty, Magman tutkija Mikko Majander arvioi katsauksessaan ”Onko RKP:lle haastajia?”.
– Liberaalit äänestäjät eivät rankaisseet RKP:tä eurovaaleissa, vaan puolue säilytti edustuksensa Brysselin parlamentissa selvällä marginaalilla. Siitäkin huolimatta, että ruotsinkielinen Li Andersson nousi vaalien megatähdeksi.
– Kuntavaalit toisaalta antoivat viitteitä siitä, että vasemmistopuolueet haastavat RKP:tä Helsingissä ja Turussa ja Kristilliset Pohjanmaalla, Majander toteaa. Pienelle puolueelle voivat pienetkin muutokset kannatuspohjassa olla merkittäviä.
Ruotsin kielen puolustaminen on RKP:lle eksistentiaalinen kysymys. Muissakin puolueissa on paljon myötämieltä, joka ei välttämättä yllä tärkeysjärjestyksessä kovin korkealle.
Toisessa ääripäässä Perussuomalaiset ajavat kaksilla raiteilla: kriittinen suhtautuminen toiseen kansalliskieleen käy yhä mobilisaation välineestä, vaikka suuremmat uhat tulevat maahanmuutosta.
– Puolueiden vähäinen panostus ruotsinkieliseen toimintaan kertoo siitä, että siellä on lopulta varsin vähän ääniä voitettavana, Majander tulkitsee. Reippaampi kamppailu nostaisi koko kielivähemmistöä enemmän esiin.
– Folktinget on keskeinen puolueita kaksikieliseen Suomeen sitouttava foorumi. Demokratian näkökulmasta sen valintatapa kuntavaalien yhteydessä kaipaisi kuitenkin parempaa läpinäkyvyyttä. Nyt ei saa oikein kysymälläkään selvää, keitä ollaan valitsemassa ja kenen äänillä.
