Maahanmuutto ei aina ole valinta, mutta asenne on

Maahanmuutto on tällä hetkellä aihe, josta puhuessaan saa todella miettiä sanojaan. Maahanmuuttokeskustelu näkyy ja kuuluu joka puolella ja välillä tekisi mieli sulkea silmät ja korvat. Varsinkin poliitikkojen jokainen sana syynätään tarkemmin kuin koskaan ja pienikin väärinymmärrys aiheuttaa viikkojen mediakohun. Tuntuu siltä, että kukaan ei tiedä, miten Suomi suhtautuisi kasvaneeseen maahanmuuttoon ja pakolaisuuteen. Totuus kuitenkin on, että tavalla tai toisella tilanteeseen on sopeuduttava ja yleensä asiat sujuvat helpommin ja paremmin kun yleinen suhtautuminen on positiivista.

Turvapaikanhakijoiden suuri määrä on saanut kaupungit ja kunnat, koko Suomen, sekaiseen tilaan. Uutisia katsellessa saa huomata, kuinka moni suomalainen jopa pelkää turvapaikanhakijoita – siis ihmisiä. Pelko on kuitenkin ongelmallinen käsite. Peloissaan oleva ihminen harvoin ajattelee selkeästi ja negatiivinen suhtautuminen näkyy myös yleisessä käyttäytymisessä. Tuntuu siltä, että juuri kun Suomi on muuttunut avoimemmaksi ja tottunut kansainvälisiin asukkaisiinsa, rasismi nostaa taas päätään. Tätä trendiä jouduimme todistamaan myös kotioloissa kun 20 vuotta suomessa asunut ja sujuvaa suomea puhuva isäni kertoi saaneensa työpaikallaan yhtäkkiä kuulla ihonväriin viittaavia rasistisia kommentteja ihmisiltä, joita hän on työssään palvelut jo vuosien ajan. Tällaisen käyttäytymisen seurauksena pelko leviää eikä rajoitu vain suomalaisiin. Myös maahanmuuttajat, uudet ja vanhat, pelkäävät nyt kasvavaa rasismia.

Tapaninpäivänä Yle Uutiset nosti esiin arkkiatri Risto Pelkosen ajatuksia Suomessa käytävästä turvapaikkakeskustelusta (Yle Henkilökuva 26.12.2015). Pelkonen esittää huolensa erityisesti siitä, että suomalaiset ovat unohtaneet oman taustansa sodan keskellä ja sen, että ihmisoikeudet ovat edelleen kaikkien maailman ihmisten oikeus ja jokaista ihmistä tulisi kohdella yhtä arvokkaana. Myös Pelkonen on huolissaan lietsovasta vihapuheesta ja kärkkäästä keskusteluilmapiiristä. Yleisesti uutisissa nähdyn keskustelun perusteella tuntuu, että vanhemmat kansalaiset, jotka ovat kokeneet sodan tai jälleenrakennuksen, ovat myötämielisempiä sotaa pakenevia turvapaikanhakijoita kohtaan kuin nuoret, vaikka voisi ajatella, että nuorempi väestö olisi jo tottunut kansainväliseen ilmapiiriin myös Suomessa.

Suomalaisten asenteet tulevat lopulta ratkaisemaan sen, ovatko pakolaiset ja muut maahanmuuttajat Suomelle uhka vai mahdollisuus. Epäluulo ja varovaisuus uutta kohtaan on ymmärrettävää. Suomalaisillakin on oikeus omaan maahansa ja siihen, että jokaisen voi tuntea olonsa turvalliseksi omassa elinympäristössään. Samalla kuitenkin myös turvapaikanhakijoilla on oikeus turvapaikan hakemiseen juuri sillä perusteella, että he eivät ole turvassa omassa massaan. Kyse ei ole siis pienen piirin halukkuudesta pelastaa ihmisiä vaan oikeuksista ja velvollisuuksista, joihin myös Suomen on vastattava – kansalaistensa avulla. Tärkeä osa maahanmuuton onnistumista on ulkomaalaisten integroituminen yhteiskuntaan ja sen onnistuminen riippuu päättäjien lisäksi hyvin paljon tavallisten kansalaisten asenteista ja avusta. Poliitikkoihin ja päätöksentekoon luottaminen tuntuu tällä hetkellä turhauttavalta, joten vetoan mieluummin tavallisiin suomalaisiin, meihin kaikkiin, jotka voimme vaikuttaa siihen, että keskustelu maahanmuutosta kääntyisi pian positiiviseksi.

Tätä tekstiä kirjoittaessani luin jonkin verran vanhempia mielipidekirjoituksia muutamien vuosien takaa, jotka on julkaistu Suomen suurimmissa päivälehdissä. En muista kovinkaan paljon esimerkiksi vuoden 2010 uutisoinnista tai ehkä olin liian nuori seuraavaan keskustelua aktiivisesti, mutta yllätyin, kuinka samankaltaista keskustelu on ollut jo tuolloin. Mielipidepalstojen otsikot vaihtelivat ääripäistä toiseen, osa haukkuivat jo silloin puolueiden kiristynyttä maahanmuuttopolitiikkaa ja toiset olivat järkyttyneitä Suomeen saapuneista parista tuhannesta turvapaikanhakijasta. Toimittaja Enrique Tessieri sanoo pääkirjoituksessaan vuonna 2010 ettei "ole koskaan nähnyt niin polarisoitua, mielipiteiltään jakautunutta Suomea kuin nyt" (Savon sanomat, pääkirjoitus 8.11.2010). Vahva veikkaukseni on, että hänen mielipiteensä on muuttunut tuosta tämän ja viime vuoden aikana. Vanhoja mielipidekirjoituksia ja uutisia lukiessani mietin todella, että miten tämä maamme oikein toimii. Jos jo kuusi vuotta sitten on keskustelu siitä, että maahanmuuttopolitiikkaamme on selkeytettävä, miksei kukaan ole tehnyt mitään? Suomi sai taas "yllättyä" maailman menosta ja huomata, että kappas, muutos muualla vaikuttaa meihinkin. Toisaalta, talvikin yllättää autoilijat joka vuosi eikä kukaan silti vaihda talvirenkaita aikaisemmin.

On ymmärrettävää, että turvapaikanhakijoiden suuri määrä pelottaa ja aiheuttaa ennakkoluuloja ihmisissä, mutta vähintään yhtä pelottavaa on pakolaisella, joka on saapunut Suomeen, täysin tuntemattomaan maahan. Kadulla kommentoiminen tai pitkät katseet eivät varmastikaan auta maahanmuuttajaa tuntemaan oloaan turvalliseksi tai kannusta etsimään suomalaisia kontakteja. Voisimmeko suhtautua erilaisuuteen kuten lapset, hyväksymällä jokaisen sellaisena kuin on? Muistetaan, että on Suomen velvollisuus vastaanottaa turvapaikanhakijoita ja maahanmuutto tulee luultavasti tulevaisuudessa vain lisääntymään, joten kaikista parasta myös suomalaiselle yhteiskunnalle ja sen kehitykselle on unohtaa liiat ennakkoluulot ja pyrkiä omilla pienillä teoilla helpottamaan ulkomaalaisten kotoutumista uuteen kotimaahansa. 

 

Magma akademin III har avslutat sin kurs
med en uppskattad resa till Bryssel, där deltagarna bekantade sig med EU
och Nato. Elva av årets deltagare delar med sig av sina intryck
av akademikursen i kolumner på denna webbplats. 
De unga kolumnisterna alternerar med essäskribenterna.