Pohjoismaisen hyvinvoinnin tulevaisuus

Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat kiistatta menestystarinoita, ja niitä voi pitää jopa kaikista onnistuneimpana yhteiskuntamallina, ainakin jos asiaa tarkastelee sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Eräs tärkeä Pohjoismaita yhdistävä piirre on niin sanottu mahdollisuuksien tasa-arvo, jossa keskeistä on se, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet päästä elämässään eteenpäin. Kaikki saavat tasavertaiset mahdollisuudet koulutukseen ja elämän sosiaalisten perusedellytysten toteutumiseen, ja voivat tavoitella tärkeinä pitämiään päämääriä ilman, että esimerkiksi yksilön tausta tätä estäisi tai haittaisi. Pohjoismaiselle hyvinvointivaltioille on tyypillistä universaalisuus, etuuksien korkea taso sekä laadukkaat, ilmaiset tai lähes ilmaiset palvelut, joiden edellytyksenä ovat yleensä korkeat verot, ja niistä seuraavat pienet tuloerot.

Pohjoismainen yhteiskuntamalli sekä hyvinvointi ovat kuitenkin koetuksella, kun sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa on herätty uudenlaisiin haasteisiin: esimerkiksi globalisaatio, maahanmuutto ja poliittisen ilmapiirin muutos sekä asenteiden koventuminen horjuttavat pohjoismaisen hyvinvointimallin tulevaisuutta. Etenkin maahanmuutto on viime aikoina puhuttanut enemmän kuin koskaan, kun Suomessa on vuoden 2015 aikana todistettu ennennäkemätöntä turvapaikanhakijoiden saapumista maahan: tulijoita arvioidaan sisäministeriön mukaan olleen jopa 30 000-35 000.

Ajankohtaisiin, hyvinvointivaltiota kohtaaviin haasteisiin kuuluvat tällä hetkellä muun muassa väestön ikääntyminen, työttömyys ja yhteiskunnan polarisaatio sekä poliittisesta puheesta tuttu termi kestävyysvaje. Tämänhetkistä, pääosin leikkauksiin ja säästöihin perustuvaa politiikkaa perustellaan lähinnä valtionvelan ja sosiaalimenojen kohtuuttomalla kasvulla, vaikka tosiasiassa menot eivät ole kansainvälisesti katsoen edes erityisen suuria. Esimerkiksi verot eivät väestön nopeasti vanhentuessakaan nousisi korkeammalle tasolle kuin mitä ne Ruotsissa ja Tanskassa tällä hetkellä ovat. (Kangas 2009.)

Pohjoismaista hyvinvointia tulevaisuudessa kenties eniten uhkaava tekijä on eriarvoisuus, joka on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kasvanut voimakkaasti etenkin Suomessa. Eriarvoisuus ja tuloerojen kasvu ovat uhka yhteiskuntarauhalle, minkä lisäksi ne heikentävät hyvinvointivaltion toimintaa, sekä tutkimusten mukaan myös talouskasvua. Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa tuloeroja on yleensä tasattu palkkapolitiikalla, verotuksella ja tulonsiirroilla ja enemmistö kansalaisista on antanut kannatuksensa hyvinvointivaltion kehittämiselle.

Yhteiskunnallista kehitystä on niin Suomessa kuin muuallakin leimannut erilaisten jakolinjojen kasvu. Eriarvoisuuskehityksestä on syytä olla huolissaan, sillä se ei kosketa vain huono-osaisia, vaan vähentää enemmistön hyvinvointia tulotasosta riippumatta. Tätäkin merkittävämpi, mutta kenties vaikeammin todistettavissa oleva argumentti eriarvoisuuden vähentämisen puolesta on se, että suuret tuloerot lisäävät myös laajemmin pahoinvointia yhteiskunnassa. Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden aiheuttama pahoinvointi koskettaa huono-osaisten ohella myös muita ryhmiä. Epidemiologit Richard Wilkinson ja Kate Pickett osoittavat teoksessaan Tasa-arvo ja hyvinvointi, että tuloerot ja eriarvoisuus heikentävät yhteiskunnan hyvinvointia kaikilla tulotasoilla, mikä ilmenee esimerkiksi suurempana määränä mielenterveys- ja päihdeongelmia, korkeampana henkirikostasona ja lyhyempänä elinajanodotteena – vain muutaman esimerkin kyseisestä teoksesta mainitakseni.

Eriarvoisuuteen liittyen myös sosioekonomiset terveyserot ovat Suomessa Euroopan korkeinta tasoa. Terveys on yksi ihmisen elämän tärkeimmistä asioista, mutta kaikilla ei kuitenkaan ole samanlaisia mahdollisuuksia terveyteen. Siitä huolimatta, että suomalaisten terveys on keskimäärin kohentunut, sosioekonomiset terveyserot ovat jatkuvasti kasvaneet. Eri tulo-, ammatti- ja koulutusryhmien väliset erot kuolleisuudessa sekä sairastavuudessa ovat suuri terveys- ja yhteiskuntapoliittinen haaste, johon ei kuitenkaan ole tähän mennessä kyetty poliittisin keinoin juuri puuttumaan. Yhteiskunnan yleisellärakenteellisella sekä kulttuurisella eriarvoisuudella ajatellaan nykyisin olevan yhä suurempi rooli sosioekonomisten terveyserojen kärjistymisessä.

Suomessa terveys- ja yhteiskuntapolitiikan tavoitteena on jo pitkään ollut vähentää väestöryhmien välisiä terveyseroja, mutta erojen kaventaminen on osoittautunut poliittisesti erittäin haastavaksi tehtäväksi. Sosioekonomisiin terveyseroihin sekä yleisesti eriarvoisuuteen ja tuloerojen kasvuun puuttuminen edellyttää laajakatseisempaa politiikkaa kuin mitä tähän asti on harjoitettu. Yhteiskuntapolitiikan eri tasojen pitäisi toimia yhteisymmärryksessä eriarvoisuuden vähentämisen edistämiseksi, sillä esimerkiksi sosioekonomisten terveyserojen kaventumista edellyttää juuri yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentäminen.

Magma akademin III har avslutat sin kurs med en uppskattad resa till Bryssel, 
där deltagarna bekantade sig med EU och Nato. Elva av årets deltagare delar med sig av sina intryck av akademikursen i kolumner på denna webbplats.
De unga kolumnisterna alternerar med essäskribenterna.